Murretun vihreän rauhallisen pohjavärin päällä itiöemät – kirjan päähenkilöt – ajelehtivat irrallisina ja hieman orpoina ilman luonnollista kasvuympäristöään. Annettakoon tämä anteeksi Otavalle kirjasarjan ulkoasun yhdenmukaisuuden nimissä.
Samankaltainen kansien ulkoasu löytyykin piirrettynä jo Risto Tuomikosken Sienet Värikuvina kirjasta (sienet tosin piirrettyinä), joka oli ruotsinkielisestä 1958 ilmestyneestä Cortinin alkuteoksesta Svampar I Färg käännetty osaksi WSOY:n kirjasarjaa Luonnon Värikuvasto (mm. Sienet värikuvina, Värikuvakasvio, Hyönteisiä värikuvina, Linnut värikuvina, Pohjolan kalat värikuvina jne. Vrt. Otavan sarjan kirjat). Kustantajan näkökohdasta kyse ei siis ole ainoastaan sienikirjasta, vaan luonnontieteellistä yleissivistystä edustavan kirjasarjan sieniä käsittelevästä osasta. Voimme ehkä puhua jopa luonnontieteellisestä kirjasarja-formaatista.
Ilmeisesti juuri edellämainitusta syystä kirjan painoasuun on kiinnitetty erityistä huomiota. Kuten jo aiemmin ihastusta herättäneessä Jäkälät ja Sammalet -osassa, ovat myös Sienet Suomen luonnossa-kirjan painovärit harvinaisen tasaiset ja puolihimmeä painojälki estää lukijaa häiritsevät heijastukset, jotka useassa kiiltäväsivuisessa kirjassa pahimmillaan heikentävät kirjan käytettävyyttä. Painotuote on silmää hivelevä.
Kirjan koko (kapea A5), keveys (326 grammaa) ja joustava sidonta tekevät mahdolliseksi kirjan ottamiseen mukaan sienikoriin, mökkikassiin tai ulkoiluasun väljään taskuun. Alustavassa kokeilussa kirjan kansi tuntui hylkivän vettä tehokkaasti. Varmuuden vuoksi kannattaa kuitenkin sujauttaa kirja ensin vaikkapa pakastuspussiin, joka on näin suojana kirjalle ja hätävarana kun yllättäen löytynyt sienisato kerätään talteen.
Useiden viimevuotisten sienikirjojen kompastuskiveksi on käynyt epäonnistunnut fontin valinta. Varmasti nuoremman polven tarkkasilmäiset sienestäjät osaavat lukea 8 pisteen fonttia jopa kavennettuna (WSOY), mutta ihmiskehon takuuajan umpeutuessa 40. ikävuoden tietämillä, alkaa useimmilla sienestäjillä ikänäön aiheuttama lukulasien tarve. Tämän teoksen kohdalla fontti on kuitenkin helppolukuinen ja hyvin valittu. Erityisesti lajinimet käytettävyysmerkkeineen on kirjoitettu suurella selkeällä helppolukuisella fontilla ja lajikuvauksetkin ovat pienellä ponnistuksella luettavissa ilman lähilaseja. Hakemistoon on kuitenkin valittu niin pieni fontti, että siitä ei moni ikääntyneempi sienestäjä ilman lähilaseja saa selvää.
Teoksen ylivertaisen hienot kuvat on valotettu huolella. Vain pieniä taiton aiheuttamia asemoinnillisia ja rajauksellisia huomautuksen aiheita jää mm. Sivun 58 Ukonsienen jalan tyvimukulasta (joka ehkä tuntomerkkinä olisi myös hyvä mainita) ja sivulla 97 valkokärpässienen lakista rajautuu pois pieni osa. Sivuilla 19 sikurirousku, 109 punalahokka ja 119 haisuhapero on kuvat rajattu leikaten itiöemästä pala pois. Taittajan olisi näissä kohdissa tullut suorittaa tarkistusta, alkuperäisissä kuvissa rajausongelmaa ei liene. Osa kuvista tuntuu tutulta jo tekijän aiemmista sienikirjoista, eikä hyviä sienikuvia olekaan syytä aina vaihtaa uutta sienikirjaa laadittaessa.
Lajikuvaukset näköislajiviittauksineen ovat tekijän vuosien kokemuksella hioutuneet täsmällisiksi ja keskittyvät tärkeiden tunnistettavuusominaisuuksien kuvaamiseen. Lajikuvauksissa on myös viitattu Sienilehden artikkeleihin, joista on saatavissa tarkempaa tietoa aiheesta. Lajikuvausten kohdalla on vaikea löytää mitään huomautettavaa, tosin mainintaa kultarouskun jalan onttoudesta hieman oudoksun. Omien havaintojeni mukaan kultarouskun nuorilla itiöemillä jalka ei ole aina ontto, mutta vanhemmiten jalan keskiosasta löytyy ontto tila. Jalka ei ole täysikokoisellakaan itiöemällä ontto koko pituudeltaan, kuten muutamilla muilla rouskulajeilla. Asialla on kuitenkin vain akateemista mielenkiintoa, ei merktystä lajin tunnistuksen kannalta. Tästä herkullisesta ruokasienestä ei mielestäni voi erehtyä (”kaikesta voi erehtyä”, sanoisi tekijä).
Teoksessa on ensimmäistä kertaa otettu käyttöön laajasti keskustellut sienten uudet käytettävyysmerkit. Merkistössä huomiota kiinnittävät uusi musta neliö merkintänä värjäyssienille, sekä aiemmasta kaksiselitteisestä ympyrästä eriytetty esikäsittelyä tarkoittava mustareunainen neliö. Värjäävyys- ja esikäsittelymerkkien lisäksi teoksessa on otettu käyttöön kirjoittajan oma ehdotus ehdollisuutta merkitsevästä /-merkistä. Kirjassa on varattu oma lukunsa sekä värjäyssienille että viljelysienille, mikä tukee erinomaisella tavalla sienten monipuolista hyötykäyttöä. Kauppojen hedelmäosastoilta havaittavissa oleva saatavilla olevien viljelysienten kasvava kirjo onkin jo tuonut tarpeen saada sienikirjoihin myös viljelysienten täysimittaisia kuvauksia. Tällaista jaottelua soisi näkevän sienikirjoissa laajemminkin.
Myrkkysieniä ja sienten myrkyllisyyttä on käsitelty teoksessa kiihkottoman asiallisesti ja analysoiden. Toimintaohje sienimyrkytyksen varalta on kirjassa sijoitettu sille kuuluvaan paikkaan valkokärpässienen lajikuvauksen kanssa samalle aukeamalle, jossa se on helposti löydettävissä.
Rajallisesta lajimäärästä johtuen (kuvissa 149 lajia, tästä on hyvä aloittaa) kirja on erinomainen aloittelevan sienestäjän perusteos. Se soveltuu sekä lajeja tuntemattomalle aloittelevalle sienestäjälle, että ruokasienten lajituntemusta laajentavalle harrastelijasienestäjälle. Kirjassa esitetään myös ensi askelet sienillä värjäämiseen ja ohjeet siitä, miten löytää aiheesta lisätietoa. Kirja on hyvää tasaista laatutyötä niin kuviltaan, tekstisisällöltään kuin painoasultaan ja sidonnaltaan. Se löytää varmasti paikkansa sieniharrastajien kirjahyllyistä ja sienikoreista.
Mauri Korhonen 2009: Sienet Suomen luonnossa. 159 s. ISBN 978-951-1-23363-3. Kustannusosakeyhtiö Otava. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2009.
Arvostelu: Jorma Palmén
Julkaistu Sienilehdessä 2/2009