Aloittelijan ruokasienet
Irma Järvinen
Keltavahvero eli kantarelli ***
Tuntomerkit: Kirkkaankeltainen sieni, jonka lakki on nuorena kupera, mutta muuttuu kasvaessaan suppilomaiseksi. Lakin reunat ovat usein epäsäännöllisen mutkaiset. Lakki kapenee ilman rajaa tyveen suippenevaksi, kiinteäksi jalaksi. Lakin alapinnalla on paksuja, haaraisia poimuja, jotka jatkuvat johteisesti jalan yläosaan. Paksu malto on valkoista tai kellertävää, miedon makuista. Tuoksu on miellyttävän hedelmämäinen.
Kasvupaikat: Keltavahverot kasvavat joukoittain koivujen läheisyydessä mieluiten lehtipuuvaltaisissa metsissä ja lehdoissa, mutta myös kuivilla mäntykankailla. Ne viihtyvät valoisilla paikoilla kuten polkujen ja metsäteiden varsilla. Satokausi on pitkä, alkaen usein jo heinäkuun alkupuolella. Havumetsien satokausi jatkuu pisimpään, usein loppusyksyyn asti. Keltavahvero tuottaa satoa samoilla paikoilla vuodesta toiseen.
Käyttö: Keltavahvero on erinomainen ruokasieni, joka on parhaimmillaan tuoreeltaan valmistettuna. Sieniä voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla pieneksi paloiteltuna.
Herkkutatti ***
Tuntomerkit: Herkkutatti on kookas, tukeva ja paksumaltoinen. Lakki on kupera, vaalean- tai tummanruskea, hieman tahmea. Lakin alapinnalla on paksu kerros tiheässä olevia pillejä. Nuoren sienen pillistö on väriltään harmahtavan valkoinen. Vanhemmiten sen väri muuttuu keltaiseksi ja lopulta oliivin vihreäksi. Jalka on paksu ja nuorena pullea, ja sen yläosassa on vaaleanruskealla pinnalla kohollaan oleva valkoinen verkkokuvio. Malto on valkoista, nuorena kiinteää, vanhemmiten pehmenevää. Maku on miedon pähkinämäinen..
Kasvupaikat: Herkkutatti kasvaa tuoreissa havu- ja lehtimetsissä, valoisilla hakamailla ja metsänreunoilla. Satohuippuja voi olla syksyn mittaan useita, joskus jo heinäkuun lopulta lähtien. Herkkutatteja on joukko toisilleen läheisiä lajeja, jotka rakenteellisten ominaisuuksien lisäksi eroavat toisistaan myös kasvupaikkavaatimusten suhteen. Kaikki herkkutatit ovat hyviä ruokasieniä..
Käyttö: Herkkutatin maku on parhaimmillaan nuoressa ja kiinteässä sienessä. Niitä voi valmistaa ruoaksi monella tavalla, esimerkiksi paistamalla ja hauduttamalla. Keittämistä esikäsittelynä ei tarvita. Säilöntätavoiksi sopivat pakastaminen ja viipaleina kuivaaminen. Herkkutatit toukkaantuvat herkästi. Poimittaessa puhtaalta näyttäneet sienetkin voivat olla kotiin kuljetuksen jälkeen toukkaisia. Herkkutatit tulee käsitellä ja valmistaa mahdollisimman nopeasti poiminnan jälkeen. Varo poimimasta karvaan makuista sappitattia. Sen lakki on himmeän vaaleanruskea, harmaan valkoinen pillikerros punertuu vanhemmiten ja jalan pinnalla on tummanruskea, isosilmäinen verkkokuvio.
Kangashapero **
Tuntomerkit: Oranssin- tai tiilenpunainen, keskikokoinen sieni. Lakki on aluksi puolipallomainen tai kupera, vanhempana laakea, keskeltä hieman kuopalla. Lakin reuna on aavistuksen verran uurteinen. Lakin alapinnalla on vaaleankellertävät heltat. Jalka on tasapaksu, sisältä hohkainen, nuorena valkoinen, mutta vahingoittuneista kohdista ja vanhemmiten harmaantuva. Malto on haurasta, helposti rikkoutuvaa, aluksi valkoista, mutta leikkauspinnoilta ja vanhemmiten harmaantuvaa. Vanhat ja kuivuneet sienet harmaantuvat kauttaaltaan. Maku on mieto, nuorissa sienissä hieman kirpeä.
Kasvupaikat: Kangashapero kasvaa karuissa, mäntyvaltaisissa havumetsissä, kalliometsiköissä ja rämeillä. Se on runsassatoinen usein jo keskikesästä lähtien.
Käyttö: Kangashapero on mieto ja hyvä ruokasieni. Sen voi valmistaa ruoaksi eri tavoin sellaisenaan tai säilöä pakastamalla tai kuivaamalla. Kuivattaessa sienet harmaantuvat. Kangashaperot ovat valitettavan usein toukkaisia. Toukkaisuus kannattaa tarkistaa jo poiminnan yhteydessä.
Haaparousku (esikäsiteltävä keittämällä)**
Tuntomerkit: Violetin- tai ruskeanharmaa, isokokoinen sieni. Lakki on nuorena kupera, vanhemmiten laakeneva, vanhimmat sienet voivat olla matalan suppilomaisia. Lakin harmaalla pinnalla saattaa olla tummempia laikkuja tai vyöhykkeitä. Vanhemmiten itiöemät haalistuvat. Varsinkin kostealla säällä lakin pinta on limainen. Heltat ovat valkoiset tai kellertävät. Melko pitkä jalka on vaalea, tasapaksu tai hieman pullistunut, sisältä ontto. Malto on paksua ja helposti murtuvaa. Tuoreen sienen leikkauspinnalta tihkuu valkoista maitiaisnestettä, joka kuivuessaan tai sienten keittämisen yhteydessä muuttuu vihertävän harmaaksi. Maku on kirpeä.
Kasvupaikat: Haaparousku on yleinen ja satoisa sieni tuoreissa, kosteissa havu- ja lehtimetsissä sekä korvissa. Satokausi on pitkä, elokuusta lokakuulle asti.
Käyttö: Kirpeyden poistamiseksi haaparouskuja tulee keittää noin viisi minuuttia, jonka jälkeen ne huuhdellaan kylmällä vedellä. Esikäsitellyt sienet voidaan käyttää ruoanvalmistukseen tai säilöä perinteisesti suolaamalla. Maassamme kasvaa myös muita harmaita rouskuja, jotka ruokasienenä eivät ole haaparouskun veroisia, mutta kiehautettuina ovat käyttökelpoisia esimerkiksi sekasienten joukossa. Varmista, että käyttämistäsi rouskuista tihkuu valkoista maitiaisnestettä.
Suppilovahvero ***
Tuntomerkit: Runsaina ryhminä kasvava pienehkö sieni. Kellan- tai harmaanruskea lakki on ohut ja reunoiltaan mutkapoimuinen. Pinta on sileä tai pikkusuomuinen. Suppilomaisen lakin keskellä on napamainen syvennys tai reikä, joka johtaa onttoon jalkaan. Lakin alapinnalla on kellertäviä tai vaaleanharmaita, haaraisia poimuja, jotka jatkuvat johteisesti jalan yläosaan. Keltainen tai ruskehtava jalka on pitkä ja solakka, hieman litistynyt, sisältä ontto. Vaalea malto on ohutta, miedon makuista.
Kasvupaikat: Suppilovahverot kasvavat joukoittain sammaleisissa, tuoreissa havumetsissä, polkujen ja painanteiden reunoilla, myös korpimetsien rahkasammalikoissa tai kosteissa kallionotkelmissa. Paras satokausi on myöhään syksyllä, syys-lokakuussa, säiden viilennyttyä. Satoa voi kerätä pakkasten ja lumen tuloon asti. Suppilovahveroiden löytäminen maastossa voi olla aloittelijalle vaikeaa, mutta se kannattaa opetella vaikka kokeneemman sienestäjän avustuksella. Kun silmä kerran tottuu sienten löytämiseen sammalikosta, on laji helppo ja satoisa lisä loppusyksyn sienisaaliiseen.
Käyttö: Aromikkaat suppilovahverot soveltuvat ruoanlaittoon sellaisenaan. Helpoin säilöntätapa on kuivaaminen, koska nämä ohutmaltoiset sienet kuivuvuvat nopeasti sellaisinaan tai halkaistuina. Pakastamista varten sienet on hyvä paloitella mahdollisimman pieniksi, koska sulatetut sienet ovat sitkeitä ja vaikeita leikata.