Kangaskeltavalmuska - Tricholoma equestre

Kangaskeltavalmuska – Tricholoma equestre

Kun aikaa hieman kuluu, ihmiset helposti unohtavat osan oppimastaan. Keltavalmuskan syötävyys on noussut jälleen keskustelunaiheeksi, joten palautamme tässä mieleen mitä asiasta on saatu selville.

Keltavalmuskaa on kerätty jo pitkään mm. Ranskassa Puolassa ja Italiassa. Myös Suomessa keltavalmuska on ollut suosittu ruokasieni, mutta ei ole tällä hetkellä kauppasieni. Vuonna 2001 julkaisiin arvostetussa New England Journal of Medicine -sarjassa katsaus, jossa todettiin aikaisemmin herkullisena pidetyn keltavalmuskan (Tricholoma flavovirens tai T. equestre) aiheuttaneen Ranskassa useita myrkytystapauksia. Aihe mainittiin myös Suomen tiedotusvälineissä, mutta käyttörajoituksiin tai uusiin käyttösuosituksiin ei tuolloin katsottu olevan aihetta.

Myrkytyksiä alettiin tutkia laboratoriokokein ensin Ranskassa ja myöhemmin myös Suomessa. Myrkytysmekanismiksi todettiin eräänlainen lihassolumyrkytys,tarkemmin rabdomyolyysi, jossa lihassolut vaurioituvat ja hajoavat. Tämän vakavan ja harvinaisen taudin voi laukaista keltavalmuskan lisäksi moni muukin asia kuten flunssa tai kova rasitus. Hajoavista lihassoluista vapautuvat yhdisteet haittaavat munuaistoimintaa ja värjäävät virtsan erittäin tummaksi. Pahimmillaan tästä voi seurata munuaisten tukkeutuminen, munuaisvaurio ja kuolema. Vaikka myrkytyksen vaikutusmekanismin seuraukset tunnetaan, ei ilmiön aiheuttavaa sienen sisältämää toksista yhdistettä tunneta. Ranskalaistutkijat altistivat hiiriä eri annoksille keltavalmuskauutetta ja saivat aiheutettua koe-eläimissä vastaavan lihassolutuhon. Sekä myrkytyksen vuoksi hoidetut potilaat että koe-eläimet olivat syöneet keltavalmuskaa huomattavia määriä useina perättäisinä päivinä (potilaat n. 300–400 g tuoretta sientä vastaavan määrän vuorokaudessa).

Keltavalmuskamyrkytyksiä on havaittu Ranskan lisäksi myös Puolassa. Keltavalmuskalla on sitä muistuttavia näköislajeja, kuten rikkivalmuska (T. sulphureum) ja äikävalmuska (T. aestuans), jotka ovat kuitenkin yleensä karvaan makuisia. Silti sekaannukset sienimetsässä ja sieniruokaa valmistettaessa ovat mahdollisia. Keski- ja Etelä-Euroopassa on lisäksi muitakin keltavalmuskaryhmän lajeja.

Oliko Ranskan myrkytysten aiheuttajana sitten todella keltavalmuska? Joensuun Yliopistossa 2005 Juho Vainion säätiön tuella aloitetussa tutkimuksessa saatiin vahvistettua ranskalaisten tutkijoiden tulokset. Kuivattu keltavalmuska lisättynä hiirien normaaliin ravintoon aiheutti eläimissä kreatiinikinaasiaktiivisuuden nousun merkkinä lihassoluvauriosta. Maksa- tai munuaismyrkytyksestä ei ollut merkkejä.

Kokeessa käytettiin myös negatiiviseksi kontrolliksi kutsuttua ryhmää: hiiriä joille syötettiin mahdollisimman turvallisena pidettyä sienilajia, joksi valittiin herkkutatti (Boletus edulis). Yllättäen myös herkkutattia syöneiden hiirien veressä näkyi merkkejä lihassoluvauriosta, ja entsyymiaktiivisuuden nousu oli samaa suuruusluokkaa kuin keltavalmuskalla. Yllättävien tulosten vuoksi tutkimusprojektia laajennettiin seulontatutkimukseksi, jossa selvitetään parhaillaan useiden ruokasieniksi luokiteltujen sienilajien mahdollisia vaikutuksia hiiren lihaskudokseen. Toistaiseksi on testattu haperoita (Russula spp.), punikkitatti (Leccinium versipelle), kantarelli (Cantharellus cibarius) ja lampaankääpä (Albatrellus ovinus) – kaikki eri sieniryhmien lajeja. Kaikilla näillä lajeilla on havaittu sama ilmiö: hiirillä veren kreatiinikinaasiaktiivisuus nousee viiden päivän altistuksen jälkeen, kun kuivattuja sieniä on syöty 6 – 9 grammaa painokiloa kohti vuorokaudessa. Kuitenkaan mikroskooppisesti lihassoluissa ei ole ollut havaittavissa muutoksia. Myös maksa-arvojen pientä nousua on havaittu joidenkin sienilajien – haperoiden ja kantarellin – yhteydessä. Tutkimushanke jatkui vuonna 2006, ja viimeisimmissä kokeissa on havaittu neljän viikon mittaisen altistuksen aiheuttavan hiirille myös merkkejä maksavauriosta (TEE 2/2006).

Parasta siis kun ei syö mitään sieniä liikaa, vaan pysyy kohtuudessa. Tämä koskee toki muitakin ruoka- ja nautintoaineita. Keltavalmuska on herkullinen sieni, joskin usein hieman hiekkainen. Kukaan tuskin kiistää, että myös herkkutatti, lampaankääpä, kantarelli ja haperot edustavat ruokasieniemme parhaimmistoa. Viimeisen tutkimustiedon mukaan suosittelemme pysymään kohtuudessa kaikkien ruokasienten käytössä.

 

Jorma Palmén

 

Näköislajeja:

Valokuvat: Petri Roponen