Ilkka Kytövuori, Mikko Veräjänkorva & Jorma Palmén

 

Odotellessamme Ilkka Kytövuoren parempaa kuvausta siitä, mihin kannattaisi mennä sienestämään, olemme lisänneet linkin Kuukkelihakuun – Kuukkelihan on metsän henki, ja tietää kyllä missä sienet kasvavat.

Ilkan alustavina terveisenä mainittakoon: ”menkää metsään, metsässä on sieniä”.

 

Minne sienestämään – yleisiä näkökohtia

Kysymys ”minne mennä sienestämään?” on erittäin laaja, eikä siihen ole yhtä oikeata vastausta. Siksi vastaan siihen lähinnä subjektiivisesta näkökulmasta, omien kokemusten perusteella. Tässä kohderyhmänä ovat lähinnä ruokasienestäjät, joita lienee valtaosa sieniä etsivistä. Sitä paitsi sienistä muutenkin kuin ruokana kiinnostuneet löytävät varmasti kiinnostavia sieniä silloinkin kun ruokasienestäjä saattaa saaliikseen vain pelkkää tyhjää.

Usein kuulee ihmisten valittavan, etteivät he tiedä mitään hyviä sienipaikkoja, ja samalla pyytävän tarkkoja vinkkejä hyvistä paikoista. Olen itse sitä mieltä, että tässä tapauksessa onneen ja hyville sieniapajille ei oikein ole oikotietä, ainakaan näin internetissä neuvottaessa. Hyvät sienipaikat tuottavat kuitenkin vain rajatun määrän satoa, joten samaa paikkaa ei voi neuvoa kaikille. Siksi suosittelen, että itse kukin etsii ikiomat sienipaikkansa itse.

Sienestäjälle tärkeitä henkisiä ominaisuuksia ovat tietynlainen löytöretkeilijän asenne, kärsivällisyys ja myös pettymysten sietokyky. Jos sienimetsään menee, ei oikein etukäteen voi tietää mitä löytää. Joskus tulee kaikki odotukset ylittäviä sienisaaliita, toisinaan niukahko saalis. Ja joskus retken anti jää vain luonnon helmassa vietettyyn puolipäiväiseen, mutta eihän sekään välttämättä ole huono tulos! Pessimistin luultavasti kannattaa etukäteen asennoitua siten, että mitään ei löydy, mutta otetaan nyt varmuuden vuoksi kuitenkin kori mukaan. Silloin kaikki löydöt ovat positiivisia yllätyksiä!

Sienipaikkojen etsiminen on aloitettava siitä, että opettelee lukemaan suunnistuskarttaa, ja kartan kanssa on etsittävä missä on metsää. Tosin pelkkä tieto metsän olemassaolosta ei riitä. Hyvä sienimetsä on pääsääntöisesti täysikasvuinen, harventamaton metsä, jossa on isoja puita ja suhteellisen vähän pensaikkoista aluskasvillisuutta tai heinikkoa. Heinikkoisia harvennettuja metsiä, tiheitä pensaikoita ja varsinkin hakkuualueita kannattaa yleensä välttää, joskin korvasieniä ja kannoilla kasvavia lahottajasieniä voi näistäkin metsistä löytää. Yleensä riittää, jos pysyy poluilla, sillä polkujen varsilla on useimmiten paremmin sieniä kuin poluttomassa metsässä. Autolla sienipaikkoja etsittäessä kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, mihin auton saa paikoitettua – se ei ole aina ihan ongelmatonta.

Omasta mielestäni kuusivaltaiset lehtomaiset tai tuoreet kangasmetsät ovat parhaita sienipaikkoja. Myös karuissa mäntyvaltaisissa kallio- ja kangasmetsissä voi niiden kuivuudesta huolimatta kasvaa paljon sieniä. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että mäntymetsien yleisimmät ruokasienet eivät noin keskimäärin vedä vertoja rehevämpien metsien yleisimmille ruokasienille – männyn suosijat kangastatti, kangashapero ja kangasrousku eivät innosta yhtä paljon kuin kuusen kaverit herkkutatti, suppilovahvero ja mustatorvisieni. Tuoksuvalmuska ja männynherkkutatti ovat kuitenkin ainakin täällä etelärannikolla sen verran harvinaisia, etteivät ne riitä kääntämään vaakakuppia mäntymetsien eduksi.

Tietenkin on myös muistettava, että mitä parempi sienten lajituntemus sienestäjällä on, sitä helpommin hyviä sienimetsiä löytyy. Jos tuntee alle 5 lajia, hyviä sienipaikkoja on luonnollisesti vähemmän kuin jos tuntee jo 20 ruokasienilajia. Toisaalta kaikkein monipuolisimminkin sieniä tuntevilla ruokasienestäjillä suurin osa kerätystä sadosta muodostuu kuitenkin käytännössä aika pienestä määrästä lajeja. Jos keltavahveron, suppilovahveron ja herkkutatin lisäksi opettelee vaaleaorakkaan, lampaankäävän, punikkitatit, kangastatin, kehnäsienen, viitisen lajia mietoja haperoita sekä karva-, kangas-, sikuri- ja haaparouskun, niin aika paljon satoa kertyy sienikauden aikana sekä säilöön että tuoreena syötäväksi.

 

Minne sienestämään eri vuodenaikoina?

Parhaat sienipaikat vaihtelevat suuresti sienikauden eri aikoina. Seuraavassa kuvaan lähinnä eteläsuomalaisen sienestäjän näkökulmasta sitä, minkätyyppisiin metsiin eri vuodenaikoina kannattaa lähteä satoa hakemaan. Keskityn tässä niihin ruokasienilajeihin, jotka käytännössä ovat kaikkein satoisimpia.

Huhti-toukokuussa pääosan ruokasienisadosta muodostavat korvasienet, joiden etsiminen on aivan oma taiteenlajinsa – ja siitä on näillä sivuilla aivan oma tarinansa. Muut keväällä löytyvät ruokasienet, kuten huhtasienet tai käpynahikkaat ovat kuitenkin sen verran niukkasatoisia, että niitä varten tuskin kannattaa nimenomaisesti lähteä retkelle.

Hypätäänpä siis suoraan kesäkuuhun! Omien kokemusteni mukaan kesäkuussa ruokasieniä löytyy useimmiten parhaiten kulttuurivaikutteisilta paikoilta, kuten nurmikoilta ja tienpientareilta.Sen sijaan varsinaiset metsät ovat yleensä tässä vaiheessa vielä lähes tyhjiä ruokasienistä. Nurmikoiden parhaimpiin ruokasieniin kuuluvat nurminahikas, peltoherkkusieni ja Etelä-Suomessa myös kevätkaunolakki, jotka monena vuonna tuottavat oikein hyvin satoa jo kesäkuussa. Myös kesäpiennarsieni ja nurmimaamuna ovat kesäkuussa tavallisia, joskin edellä mainittuja vaatimattomampia ruokasieniä. Kerättäessä ruokasieniä nurmikoilta ja muilta ihmistoiminnan vaikutuspiirissä olevilta paikoilta on kuitenkin varmistettava, että kasvupaikat ovat puhtaita eivätkä ole liian lähellä autoteitä.

Metsissä ruokasieniä alkaa pikkuhiljaa näkyä juhannuksesta alkaen. Ensimmäisenä alkaa löytyä yleensä koivun seuralaisia: koivun mykoritsasienistä keltavahvero, lehmän- ja koivunpunikkitatti sekä koivuhapero ilmestyvät tavallisimmin juhannuksen jälkeen tai aivan heinäkuun alussa. Samoihin aikoihin löytyvät tavallisesti myös ensimmäiset koivunkantosienet. Myös kelta- ja palterohapero sekä haavanpunikkitatti ovat melko varhaisia, mutta niitä ei sentään yleensä kesäkuun puolella vielä tapaa. Keskikesän sieniretket kannattaa siis suunnata valoisiin ja ehkä kosteapohjaisiin koivunsekaisiin metsiin. Puhtaita havumetsiä kannattaa tässä vaiheessa vielä välttää.

Jos heinäkuussa riittää sateita, kannattaa vähitellen etsiytyä myös kuusivaltaisiin metsiin. Kuusimetsien lajeista ensimmäiset vaaleaorakkaat, haaparouskut, kuusiherkkusienet, herkkutatit ja ruskosillihaperot löytyvät yleensä heinäkuussa, normaalikesinä usein heinäkuun puolenvälin paikkeilla. Sen sijaan karuihin mäntymetsiin kannattaa suunnistaa vasta kun vettä on tullut enemmän ja maa on päässyt kunnolla kastumaan. Yleensä tämä ajankohta on vasta heinäkuun loppupuolella, ja silloin näiltä paikoilta voi odottaa löytävänsä esimerkiksi voitattia, kangas-, iso- ja viinihaperoa sekä kangasrouskua.

Kuivina kesinä kannattaa sen sijaan tutkia kartoista, mistä voisi löytyä soita tai muita kosteikkoja. Rämeiltä ja korpimetsistä voi löytyä kuivinakin kesinä varsin hyvin kangasrouskua, lehmäntatteja ja sen lähilajeja, sekä kelta- ja isohaperoa. Yleensä kuitenkin soiden merkitys sienipaikkoina on melko marginaalinen.

Parasta sienikautta on yleensä elokuu ja syyskuun alkupuoli. Tähän aikaan sieniä löytyy kaikentyyppisistä metsistä paljon. Ehkä kaikkein parhaita paikkoja ovat kuusivaltaiset tuoreet ja lehtomaiset kangasmetsät, mutta myös karut mäntyvaltaiset kangasmetsät sekä lehtipuuvaltaiset metsät ovat hyviä paikkoja. Aiemmin mainitut lajit jatkavat kasvuaan. Niiden lisäksi tässä vaiheessa runsassatoisimpia ruokasieniä ovat mäntymetsissä kangastatti ja paikoitellen myös männynherkkutatti, kuusimetsissä lampaankääpä ja sikurirousku, sekä koivun seuralaisena karvarousku. Rehevistä sekametsistä voi löytää mustatorvisientä. Kehnäsieni ja mustavahakas kasvavat elo-syyskuussa sekä kuusen että männyn seuralaisena. Mesisientä voi syyskuun alkupuolella löytää periaatteessa mistä vaan, missä on lahoavaa puuta.

Syyskuun puolenvälin jälkeen lehtipuuvaltaisten metsien merkitys vähenee, ja osa kesän ja alkusyksyn lajeista lopettelee kasvukauttaan. Syyskuun puolenvälin jälkeen ylivoimaisesti kerätyin ja suurelle osalle sienestäjistä tärkein ruokasienilaji on suppilovahvero, jota kannattaa hakea nimenomaan kuusivaltaisista metsistä. Myös muut tämän ajankohdan satoisimmat ruokasienet, kuten viiruvalmuska ja kuusilahokka, ovat runsaimmillaan nimenomaan kuusimetsissä. Karuilta mäntykankailta kannattaa loppusyksystä etsiä hallavahakasta. Toki lehtimetsissä ja asutusten lähiympäristöissä on ruokasieniä myös myöhäissyksyllä: sinivalmuskoiden ja härmämalikoiden sato on usein runsaimmillaan syyskuun loppupuolella tai lokakuun alussa. Vielä myöhemmin, loka-joulukuussa kasvava talvijuurekas on lahon lehtipuun suosija, ja sitä voi löytää parhaiten esimerkiksi pellonreunojen pajukoista.

 

www.google.fi/search?hl=fi&q=sienestyspaikkoja&meta=