Kirjassa esitellään neljäntoista erilaisen metsäisen biotoopin indikaattorilajeja, joiden avulla voi arvioida metsän luonnonsuojelullisen arvon. Kirjaan on siis valittu lajeja kustakin metsäisestä biotoopista, ”jotka ilmentävät elinympäristönsä erityistä arvoa”. Kirjassa on 545 tällaista indikaattorilajia, joista 147 on kuvattu tarkasti: valokuva, itiöemän tuntomerkit, levinneisyyskartta, mikroskopia, vähintään itiöpiirrokset, ekologia, näköislajit, muuta, ja lopuksi uhanalaisuusluokka. Melkoisesti tietoa siis.
Alkuosan mielenkiintoisin osa on ”Indikaattoriarvon määräytyminen”. Siinä selitetään miksi kirjan jokin laji saa indikaattoriarvon (IA) yksi ja joku toinen esimerkiksi arvon viisi. Ykkösen lajit ovat kirjoittajien mukaan ”biotoopin erityisarvoja hyvin ilmentäviä” ja viitosen lajit ”valtakunnallisesti harvinaisia ja niiden esiintyminen rajoittuu vain muutamaan erityisen arvokkaaseen kohteeseen”. En kuitenkaan aivan päässyt jyvälle arvojen kriteereistä. Ehkäpä riittääkin kun ymmärtää, että yhden pisteen lajin kasvupaikka ei ole yhtä arvokas kuin viiden pisteen lajin kasvupaikka. Sillä pötkii jo pitkälle. Kirjassa varoitetaan vertaamasta eri luokkiin kuuluvia elinympäristöjä keskenään. Mitähän nuo luokat ovat? Olisiko niin, että ei pidä verrata eri elinympäristöjen saamia pistemääriä keskenään? Varsin hyvä varoitus, niin kuin sekin, että samaan elinympäristöön kuuluvien alueiden pistemääriä ei pitäisi verrata, koska esimerkiksi tutkimusintensiteetti voi olla hyvin erilainen. Toisaalta käsittääkseni pisteytyksellä juuri pyritään arvottamaan alueita sienten avulla. Kirjoittajien mukaan se on ”vain yksi lukuarvo, eikä pelkästään sen varaan voi perustaa minkään alueen suojeluarvon määrittämistä”. Mielestäni voi, jos alueen sienilajisto on erityisen merkittävä, mutta sillä ei ole muita, silmin havaittavia luontoarvoja. Koska kirjaa varten on varmasti käyty runsaasti läpi eri alueilta tehtyjä lajiluetteloita, olisi ollut hyvin mielenkiintoista saada esimerkkejä hyviksi tunnettujen sienialueiden pistemääristä. Nyt niistä ei sanota mitään.
Kirjan pääosan käsittävät erilaisten metsäisten biotooppien kuvaukset ja niillä esiintyvät indikaattorisienet. Neljäntoista biotoopin indikaattorit on luetteloitu ja 147 lajista on kattava kuvaus valokuvineen ja levinneisyyskarttoineen. Biotooppikuvaus on myös englanniksi tietolaatikon tapaan. Se aukaisee kirjaa myös muille kuin suomen kieltä ymmärtäville lukijoille. Englanninkielinen kuvaus ei ole ihan yksi yhteen suomalaisen kanssa, mutta eivät ne ainakaan huonompia ole, ja kieli on erinomaista. Valokuvat sienistä ovat hyviä, jotkut erittäin hyviä ja monesta lajista kuva lienee ainoa julkaistu. Esimerkkinä informatiivisesta ja hyvästä kuvasta voi ottaa esimerkiksi tihkuhaprakkaan (Psathyrella jacobssonii, s. 204), joka on pieni sieni. Kuvassa näkyvät kaikki tuntomerkit selvästi ja teksti, jonka on ”sattumalta” kirjoittanut Stefan Jakobsson on erinomainen. Levinneisyyskartat ovat selviä ja nopeasti hahmotettavissa. Lajikuvaukset on oivallisesti kirjoitettu ja huomaa, että kirjoittajat todella tuntevat kohteensa. Mikroskooppisten tuntomerkkien osuus on aika niukka ja rajoittuu vain kaikkein tärkeimpiin tuntomerkkeihin, itiöihin ja mahdollisiin kystideihin tai muihin määrityksen kannalta olennaisiin rakenteisiin. Piirrokset ovat erittäin hyviä ja etenkin rouskujen ja haperoiden itiöitä piirrettäessä on tussin kanssa tehty tarkkaa työtä. Suomen kieli on rikas, sillä lähes kaikille itiömuodoille on suomenkielinen termi. Tosin eri puolilla maatamme näyttää olevan erimallisia munia – ainakin Turussa munat ovat joskus vähän kulmikkaita, jos katsomme myytikän itiöitä (s. 193). Uusia termejäkin (ainakin minulle) on esitelty: esimerkiksi selkävatsaisesti litistynyt itiö, tai kierrekarhea. Termit on selkeästi selitetty kirjan lopussa olevassa termien ja käsitteiden luettelossa.
Kirjan lopussa on kuvattu tieteelle kaksi uutta lajia ja kirjassa ilmoitetaan Suomesta laji, jota ei aiemmin ole löydetty Euroopasta. Kirjallisuusviitteiden, joita on suhteellisen niukasti, jälkeen on oivaltavasti ja tilaa säästävästi tehty hakemisto. Siitä näkee heti, minkälaisessa biotoopissa kyseinen indikaattorilaji kasvaa, mikä on sen uhanalaisuusluokka tai onko lajille esitetty uutta uhanalaisuusluokkaa.
Kirja on kaiken kaikkiaan hyvä. Kuvat ovat hyviä ja lajeista, joita ei juuri ruokasienikirjoissa näe. Kuvaukset ovat tarkoin harkittuja ja nasevia ja taitto on taattua Tuomo Niemelää. Selkeää ja kaunista. Tällaista jälkeä syntyy kun huippuluokan taksonomit ja ekologit puhaltavat samaan hiileen.
Toivoa sopii, että kirja saavuttaisi pitemmälle ehtineitä harrastajia ja ammattilaisia, sillä helttasienten käyttö luontoarvoja arvioitaessa tuo uuden lisän aiempiin indikaattoreina käytettyihin sieniryhmiin, jäkäliin ja kääpiin. Jos kirjan hankkii ennen kesää, voi alkaa tutustua tähän vähän oudompaan lajistoon, eikä tarvitse lähteä aivan kylmiltään maastoon viiden pinnan lajeja etsimään. Hyvällä omallatunnolla voi sanoa, että kirjan rahoittajien varat eivät ole menneet hukkaan.
Heikki Kotiranta
Arvostelu julkaistu Sienilehdessä 2/2015
von Bonsdorff, T., Kytövuori, I., Vauras, J., Huhtinen, S., Halme, P., Rämä, T., Kosonen, L. & Jakobsson, S. Norrlinia 27: 1–272, painopaikka Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala 2014. ISSN 0780-3214, ISBN 978-952-10-9945-8.
Hinta: 35 euroa + postikulut. Tilaukset: s-posti: kasvimuseo@helsinki.fi