Rauman seudun Sieniseura on perustettu vuonna 1972, aktiivijäseniä on seurassa on nelisen kymmentä. Seuran toiminta-aluetta ovat Rauma ja Rauman lähikunnat.

Rauman seudun sieniseura toimii aktiivisesti

Seura järjestää perinteisesti syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna sieninäyttelyn, jossa yleisö voi tutustua lukuisiin sienilajeihin: ruokasienien lisäksi myös muihin hyötysieniin sekä luonnollisesti myrkkysieniin.

Torilla järjestetään sienineuvontaa sienten satokauden aikana. Lisäksi seura järjestää yleisölle tarkoitettuja sieniretkiä mahdollisuuksien mukaan 2 – 3 kertaa syksyn aikana.

Eri yhteistyökumppaneiden kanssa seura järjestää mm.

  • Sienineuvontaa ryhmille ja yksityisille
  • Osallistumista erilaisiin soveliaisiin tapahtumiin
  • Koulujen ja yhteisöjen sieniretkille osallistumista ja neuvontaa
  • Luentotilaisuuksia kuvan ja sanan voimalla esim. kouluissa
  • Poimijakoulutusta
  • Sienien tunnistusta kysyttäessä

 

Seuran yhteystiedot:

puheenjohtaja

Juha Salo
p. 0400- 411998

 

kauppasienineuvoja

Pirjo Salo
p. 050- 3618200.