Syksyn tullen kannattaa katsoa jalkoihinsa: sammaleiden välissä ja lehtikasojen alla pilkottaa herkullisia helttoja ja lakkeja. Sienestämään ei tarvitse lähteä autoillen satojen kilometrien päähän, sillä Helsingin metsään pääsee julkisilla liikennevälineillä.

Suomen Sieniseuran hallituksen jäsen Petri Roponen on kerännyt ruokasieniä lapsesta asti. Roposen verkkosivuilla on esitelty kuvin ja tekstein 732 eri sienilajia. Helsingistä Roponen on löytänyt muun muassa herkkutatteja ja niittyvahakkaita.

Parhaita sienipaikkoja kyseltäessä Roposen neuvo on yksinkertainen: – Mene metsään. Asut sitten missä vain, lähimetsä kannattaa tarkistaa.

Kun lähimetsät on koluttu, pääsee HSL:n matkakortin omistaja helposti paremmille apajille. Roposen henkilökohtaiseen neljän kärken kuuluu Keskuspuisto, Mustavuori, Vanhankaupunginlahti ja Östersundom.

Metrolla pääsee Vuosaaren kautta kävellen Uutelaan. Mellunmäestä asemalta taas on lyhyt matka Mustavuoreen.

Idässä kannattaa tarkistaa myös Myllypuron metsät sekä Ramsinniemi, jonne on kävelymatka Rastilan metroasemalta. Metrolla voi ajaa myös Herttoniemeen, josta pääsee sienestämään joko Viikkiin tai Laajasaloon. – Metrossa voi kuljettaa polkypyörää maksutta, Roponen vinkkaa.

Kantakaupunkilainen voi hypätä sienikoreinen raitiovaunuun. Kolmosella pääsee Laaksoon, josta alkavat keskuspuiston laajat metsät.

Myös bussilla pääsee hyvin keskuspuiston mättäille. Esimerkiksi linjalta 650 on alle kilometrin kävely Haltialaan. Bussi 66:n päätepysäkki on vehreässä Paloheinässä.

Tavanomaisempien kulkuvälineiden lisäksi Helsingin metsiin pääsee vesiteitse. Kuusitoista vesireittiyhteyttä liikennöi Helsingin edustan saarille. Suurin osa reiteistä liikennöi vain kesän ajan, mutta osalle saarista pääsee marraskuuhun saakka, toisille jopa vuoden ympäri. – Vartiosaari saattaisi olla kiinnostava, en tosin ole itse sielä käynyt, Roponen pohtii.

Vartiosaareen liikennöivä alus lopetti liikennöintinsä syyskuun puolessa välissä, joten sieniretki saaristoon kannattaa varata vasta ensi vuodelle.

Helsingin lähimetsien lisäksi pääkaupunkiseudulta löytyy paljon laajoja metsäalueita. – Helsingin ulkopuolella hyvin joukkoliikenteellä saavutettavissa ovat tietysti kansallispuistot Nuuksio ja Sipoonkorpi.

Jos metsään meno yksin tuntuu liian pelottavalta tai sienien tunnistamisessa kaipaa apua, sieniseurat ja kaupungit järjestävät myös yhteisiä retkiä. – Helsingissä toimii kaksi sieniseuraa: valtakunnallinen Suomen Sieniseura ja ruotsinkielinen Arbis mykologer. Heiltä kannattaa kysyä, mikäli sienimetsälle haluaa asiantuntevan kaverin kanssa, Roponen kertoo.

 

Sienestyslinkkejä:
http://helsinginsienet.fi Petri Roposen sienisisivusto.
www.funga.fi Suomen Sieniseuran sivuilla kerrotaan sieniretkistä.
maps.google.fi tai retkikartta.fi tarkasta lähimetsät jo etukäteen.
www.reittiopas.fi kertoo, mikä liikeneväline valita.

 

Hannele Tavi

Julkaistu lehdessä Hima, Hekan lehti asukkaille 3/2012
Lue juttu näköislehdestä Hima 3/2012